lauantai 28. toukokuuta 2011

Tavallista (tylsää?) arkea...

MoroMoro!
Meillä on ollut aika rauhallinen viikko. Ollaan vaan oltu, syöty ja lenkkeilty.
Tänään me oltiin Keskuspuiston metsässä polkuja tallaamassa. Lola oli aivan inskana ja mennä viipotti hajujen perässä. Se oli muuten ekaa kertaa suomalaisessa metsässä! Harmi kun Mammalla ei ollut kameraa mukana, mutta se sanoo et sillä on jo kädet täynnä meidän narujen kanssa. Ei siinä enää kamera pysyis kädessä :D

Golfo ja Lola on löytäneet toisensa leikin merkeissä. Niillä kun on samanlaiset hammastelu-leikit. Perla ei moisista leikeistä piittaa. Kunnon taistelua sen olla pitää. Niinpä meillä leikitäänkin vuorotellen. Golfo parka joutuu kahta naista leikittämään ;) Mutta hyvin se tuntuu macho-mieheltä luonnistuvan :D

Ai niin. Leikeistä puheenollen... Lolan uus lempparileikki on kaivaa ja repiä meidän sohvaa. Siinä kun oli jo valmiiksi pieni reikä niin nyt onkin sitten vähän isompi. Lola sanoo et se oli vahinko kun sillä on se alapurenta niin hampaat vaan vahingossa osui siihen reikään... Mamma ei oikeen uskonut tuota selitystä, mutta meistä se oli ihan uskottava juttu!

Ja taas saatte ihailla meidän kuvia:

Tässä me ollaan iltalenkillä Mamman ja Marita-tätin kans. Lolalla ja Perlalla on uudet valjaat päällä!


Lola on näin reipas ulkoilija!

Tässä Golfo ja Lola hammastelee:



Uudet valjaat aiheutti Golfolle hepulin johon Lola mielellään osallistui :)                                      


Ja pari lähikuvaa Lolan söpöstä naamasta kun se repii kameran käsilenksua :D



sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Onni-täti kylässä...

Moikka!
Meillä on ollut paras viikko ikinä! Meidän ihka oma Onni-täti Kokkolasta on ollut täällä meillä kesälomalla. Sillon kun Onni on täällä niin meidän ei tarvii jäädä yksin kun Mamma menee töihin koska Onni on meidän kans. Sit me tehdään pitkiä lenkkejä Onni-tätin kans iltaisin.

Lola on myöskin ollut innoissaan koska Onni-täti jaksaa rapsuttaa tosi pitkään. Lola ei ollenkaan pelkää ihmisiä. Se löysi heti uuden nukkumispaikan Onni-tätin jalkopäästä :) Onni-tätin oikea nimi ei muuten ole Onni koska eihän se ole edes täti-ihmisten nimi... Se on vaan sen lempinimi.

Lolallakin on jo monta lempinimeä, Tirri, Tirriäinen, Lolluska, Tirmeli ja Tirppa ainakin näin alkuun...
Ja meilläkin on muuten lempinimiä! Golfo on: Foffo, Tofelito tai Tohru ja Perla on: Pentu, Peela tai Helmiskä :D
Hassuja nuo ihmiset kun ei yksi nimi riitä mutta kuulemma rakkaalla lapsella on monta nimeä joten ei me valiteta!

Mitäs me nyt tuosta Lolasta vielä kerrottais? Se painaa edelleen 3,8kg vaikka se saa kolme kertaa päivässä ruokaa.
Me kyllä lenkkeillään paljon eikä Lolaakaan ole tarvinnut enää kantaa koska se jaksaa jo itse kävellä. Tai oikeastaan se säntäilee ja juoksee yleensä ensimmäisenä. Se yrittää myös mennä jokaiseen taloon sisälle ja kiertää aina tolpan ympäri niin, että Mamma saa selvitellä meidän naruja :D

Isoja autoja Lola vähän pelkää. Pikku-ihmisiäkin se on nuuskinut eikä oikeen välitä niistä mitään...
Sisäsiistikin Lola on edelleen. Ihme juttu kun se heti osasi ulos pissiä. Meillä kesti pari kuukautta oppia se juttu kunnolla ja Perlalla oikeestaan vielä kauemmin koska sen mielestä matolle oli kiva pissiä ja aina kun Mamma yritti laittaa maton lattialle niin siihen ilmestyi märkä läntti.
Mutta nyt Perlakin on ymmärtänyt, että me koirat pissitään ulos ja jätetään siinä samalla viestejä muille koirille.

Mamma on vähän huonosti muistanut kuvata meitä mutta Marita-täti otti yhteispotretin Lolan kanssa:





Ja tässä on Onni-täti viime jouluna uusissa joulupukin tuomissa vermeissä:

Onni-täti on vähän hassu, mut ei se haittaa kun sen tietää etukäteen :D

torstai 12. toukokuuta 2011

Huh hellettä!

Hei taas kaikki!
Meillä menee täällä edelleenkin hyvin. Lola on reipastunut entisestään eikä ulkonakaan enää pelota, edes isot koirat. 
Vähän se on jo meidän kanssa haukkunutkin vastaantuleville koiruuksille, mutta siitä Mamma ei oikein tykkää. Omituista.

Eilen me käytettiin Lolaa ekan kerran koirapuistossa. Meidän lähellä on sellainen hiljainen puisto jossa harvemmin on ketään muita. Se oli hyvä koska Lolaa ei uskaltanut vielä päästää vapaaksi vaan sille laitettiin flexi jotta pääsi vähän vapaammin juoksentelemaan. Ulkona Lola on aika kova säntäilijä. Ei se peloissaan säntäile vaan iloissaan! Mutta ei sen menossa ole päätä eikä häntää, sanoo Mamma. Se on kovin pentumainen ja utelias ulkoilija. 

Sisällä Lola oikeastaan joko nukkuu tai ihmettelee kissoja. Välillä Mamma joutuu komentaa Lolan pois kissojen luota kun se alkaa haukkua niille. Ei se pure eikä jahtaa, se vaan tuijottelee ja ihmettelee.

Ihanat ilmat se Lola Tirriäinen toi tullessaan sieltä Espanjasta. 
Lenkit on kyllä aikamoista matelua kun meillä on niin kuuma. Huhhuh. Mutta ei me valiteta. Aina se helle talven voittaa.

Tässä meidän helteisiä ulkoilukuvia:

 Mullon kuuma...

    Niin mullaki....

                           No häikäisee se minuakin!

maanantai 9. toukokuuta 2011

Arki koitti, Lola moitti!

Moikka!
Meidän Mamma ja Täti meni tänään kumpikin töihin ja me jäätiin kotiin odottaan niinku aina.
Meillä on tosi tärkeitä lemmikkien töitä täällä kotona.

Aamulla me kaikki kolme: Golfo, Perla ja Lola herättiin Mamman sängystä <3
Sit mentiin ulkoilemaan. Ulkona Lolalla oli vähän vilu, mutta hienosti se taas pissasi ulos!

             Seuraavaksi oli aamiaisen vuoro:

 Aamupalan jälkeen me hepuloitiin ja saatiin Mammalta herkkutikut.

Lola vähän ihmetteli kun Mamma lähti töihin mut jäi sohvalle meidän kans nukkumaan, mut sitten kun täti lähti töihin Lola oli vähän vauva ja itki yritti väkisin lähteä Tätin mukaan. Täti pääsi kuitenki lähtemään ilman Lolaa, mutta kuuli itkua oven takaa.

Äkkiä se päivä vierähti ja eihän me Mammalle kerrottu et mitä me täällä oltiin puuhailtu, mut Mamma on oikea CSI:n agentti. Se etsi todisteita ja sai selville että me oltiin riehuttu lelujen kanssa ja nukuttu sohvatyynyillä!
Mitään kiellettyä ei oltu kuitenkaan tehty!

Työpäivän jälkeen me päästiin tietty ulos ja olikin mukavaa kun tavattiin meidän villakoirakaverit joista toinen on myöskin Espanjasta!
Mutta eiköhän tämä arki ja "yksin" kotona olo ala Lolaltakin sujua kun vähän harjoitellaan! Ja eihän se ees oo yksin kun me ollaan sen kans!
Kattokaas vaikka, näin me nukuttiin aamulla sohvalla:

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Uusi elämä, uudet valjaat!

Moro!
Tänään on ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä. Me käytiin Mamman kans ihan kolmestaan pitkällä kävelyllä ja vähän puistossa riehumassa. Oli kivaa viettää vähän laatuaikaa yhdessä.

Sillä välin Lola Tirriäinen nukkui Marita-tätin kanssa päivä-unet. Sillä on vielä se yet lag kun se on tullut sieltä kaukaa Espanjasta ;) Sitten kun me tultiin sisälle kuultiin ekan kerran ku Lola haukahti. WuffHau se sanoi sängystä ja kipitti sitten iloisena Mamman jalkoihin hyppimään!

Aika nopeasti on siis neitokainen kotiutunut tänne meille ja ei mekään enää jakseta hirveästi olla mustiksii. Ainoastaan luista me ollaan aika tarkkoja ja halutaan hieman yksityisyyttä kun niitä järsitään!
Perla ja Lola jopa nukkui Mamman jaloissa koko yön selät vastakkain!
Taitaa meille vähän tulla ikävä sitä sitten kun se löytää oman kodin...

Ja lopuksi saatte nähdä yksityiskuvat meistä kaikista uudet valjaat päällä:


Perla


 Golfo


 Lola

lauantai 7. toukokuuta 2011

Lola saapui Suomeen!

Hei!
Viime yönä Mamma teki oudon reissun yöllä ja tullessaan sillä oli kainalossa pieni Lola-koira!  Olihan siitä puhetta, että kaveri tulee kylään, mutta hieman me oltiin kuitenki yllättyneitä.
Lola on oikein reipas pikku-tyttö. Se ei arastele Mammaa eikä tätiä ollenkaan. Ekan yön Lola nukkui tätin sängyssä, koska me nukutaan meidän Mamman kanssa!
Tänään me ollaan jo vähän yritetty pelata taistelu-pelejä, mut Lola vähän arastelee meistä lähteviä taistelu-ääniä. Se ei varmaan oo aikasemmin pelannu kovinkaan paljoa...

Noin pieneks tytöks sillä on kyllä kova ruokahalu. Se johtuu siitä, et Lola on nähnyt nälkää, sanoo Mamma. Kyllähän mekin muistetaan hämärästi mikä se nälkä siellä Espanjassa oli. Nyt meillä ei ole nälänhätää koska Mamman pakastimessa on aina ruokaa ja sit meillä on oma herkku-kaappikin.

Me on käyty tänään kahdesti lenkillä Lolan kans. Epistä kun Lolaa kannetaan välillä. Me joudutaan käveleen koko matka. Mamma sanoo, et Lola ei jaksa kävellä pitkästi. Sillon kun Lola kävelee meidän kanssa niin se kattoo meiltä mallia mitä kuuluu haistella ja missä kuuluu kävellä! Välillä sillä on kiire ja se joutuu säntäillä jos Perla jääkin taakse ja Golfo juoksee jo edellä. Kyllä meitä sillon naurattaa :D

Lola on siitäkin hieno tyttö, että se on kohta ollut meillä vuorokauden eikä ole pissannut kertaakaan sisälle! Ja kakkakin tuli ulos. Vaikuttais siis siltä et Lola on valmiiksi sisäsiisti. Voihan se olla et vahinkoja sattuu, koska yleensä niitä kaikille sattuu, mut seurataan tilannetta.

Nyt ei ehdi enempää kertoa koska me katsotaan jääkiekkoa ja kannatetaan Suomea. Lola kuulemma myöskin.

Pari kuvaa tältä päivältä:

Golfo vartioi Lolan unta:

Tässä me vähän pelataan ja Lola ihmettelee:

Golfon kanssa tohtii vähän taistella:

 Perlalla on pallo vähän hukassa:

tiistai 3. toukokuuta 2011

Lola

Moikka!
Mamma on jo jonkin aikaa höpissyt jostain Lolasta joka kuulemma nyt perjantaina, vihdoin ja viimein tulee meille majailemaan!
Lola tulee uuden yhdistyksen kautta! Costa Blancan Rescuekoirat ry:n ensimmäiset hoitokoirat laskeutuu Suomen maalle 6.-7.5 välisenä yönä.
Me ollaan jo ihan inskana täällä. Toivottavasti Lola tykkäis leikkiä meidän kans... Se on kyllä vähän arka mut oli Perlaki ennen ja nyt se jo komentaa Iso-veikkaa ihan 6-0.
Lola oli löydetty pellolta syömästä roskia :( Voi raasua kun sil on ollu nälkä. Täällä ei tarvii nälissään olla. Mamma on jo ostanu ison pussin Oscarin-puuroaineksia ja perjantaina se sit keittelee puuroa johon laitetaan koirien jauhelihaa ja vähän raejuustoa sekaan. Se on kuulemma hyvää Lolan masulle ja meidänki masuille tietty. 
Lola on kuulemma aika söpöliini (sanoo Mamma). Sillä on alapurenta ja sen hampaat törröttää hassusti, hih! Sit Lolan toinen silmä on ehkä kokonaan sokea mut eihän se haittaa kun silmiä on kaikilla kaks ni toinen on niinku varalla jos toinen lakkaa toimimasta. Näin me ollaan tää juttu pähkäilty...
Tässä on vielä Lolan kuva. Ihan söötti se on meistäki...