tiistai 30. joulukuuta 2014

Paluu arkeen

Moi!
Tulin vaan nopeesti kertomaan et tultiin eilen Mamman kans kotiin ja mä olin ihan inskana!
Levitin heti kaikki lelut sängylle ja aloin riehua vaikka oli jo yö kun päästiin perille :D


Perla ja Golfo jäi vielä mummolaan pariks viikoks kun Mamma ei uskaltanut lähteä täyteen junaan kolmen koiran kans. Vielä ku mä oon vähä arka ja arvaamaton matkustaja. 
Mummi ja Jenni tulee meille lomaileen ja tuo samalla kaksoset kotiin 😊

Vaari vei meidät Kokkolassa juna-asemalle autolla ja sen verta olin paniikissa et annoin Vaarinki silittää mua 😂
Junamatka meni lopulta ihan hyvin vaikka ensin mä itkin ja olin sitä mieltä et häivyn kyl nopeesti tästä kulkupelistä. Mamma piti mua sit sylissä ja silitteli ni mä rauhotuin siihen. Sitten ku juna tyhjeni ni sain oman penkin ja join vettä ja söin eväitäki ihan rauhassa. 
Me oltiin sen verran myöhään liikkeellä ja oli kylmäki et mennä hurautettiin taksilla asemalta kotiin. Taas mua jännitti taksissa ja tärisin mut sylissä mä kuitenki pysyin koko matkan!






lauantai 27. joulukuuta 2014

Mummolassa

Moi kaikki!
Täällä mummolassa ollaan vieläkin.
Tultiin tänne junalla. Siinä vasta olikin rauhaton paikka! Aluksi jännitti kovasti. Aivan tärisin pelosta ja halusin istua Mamman sylissä. Matka kesti melkein viisi tuntia joten pakkohan siinä oli siirtyä viereiselle penkille pötköttämään ja syömään eväitä!

Täällä mummolassa meitä on ollut 5 koiraa, 2 kissaa, yksi hamsteri ja 6 ihmistä.
Koirien kanssa tuun silleen ihan hyvin juttuun, et en oikeestaan ota niihin mitään kontaktia sisällä. Ulkona haen Perlasta ja Golfosta turvaa. Välillä hakeudun niiden väliin kävelemään jos on paljon liikennettä. Autot meinaa vähän pelottaa mua...

Kissoista en ole piitannut ollenkaan, outoja tyyppejä! Ne saa olla mun puolesta ihan  rauhassa!

Hamsteria olisin maistanut jos olisin käsiksi päässyt!

Ihmisistä mummo ja Jenni saavat vähän silittää mua, mutta sitten ärähdänkin jo etteivät vallan tykästy liikaa!
Mua kävi täällä kiva pariskunta kattomassa ja toivat mulle ison luun lahjaksi! Niille ihmisille en oikeen lämmenny mut luun laitoin tyynyn alle piiloon :D Kiitos siitä vielä!

Mietittiin tuossa Mamman kanssa just, että mun tuleva koti joutuu kyllä ihan tosissaan tehdä töitä mun kanssa ennenku hyväksyn ne!  Ja varmaan oon koko loppuikäni arka uusia ihmisiä kohtaan eikä mua saa jokainen vastaantulija silittää! Se on vähän hankalaa ku oon niin söpö ja saan hirveesti kehuja ulkoillessa! Oon kuulemma ihan nallen näköinen ja kaikkihan nyt nallea haluaa silittää  :)

Tässä oon löytäny turvallisen paikan Mamman kassista!

Tässä sulatellaan kinkkua :)

Perla on mun lemppari kun sitä ei tarvii pelätä. Golfo on vähä mustis Mammastaan ni se välillä saattaa ärähtää mulle ja sit mä kiljasen ja juoksen karkuun!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Aikku haluaa toivottaa kaikille oikein ihanaa Joulua!
Aikku viettää ehkä elämänsä ensimmäistä Joulua hoitoperheen parissa Pohjanmaalla :)
Jouluun kuuluu herkuttelua, lahjoja ja oleskelua 😊




torstai 11. joulukuuta 2014

Aikku Ainokainen

Hei vaan kaikille!
Täällä kirjoittelee Aikku itse. 
Perla ja Golfo lähti mummolaan Jenni-tädin kanssa ja olen saanut olla ainoana koirana kohta kaksi viikkoa.
Sisätiloissa nautin kun olen ainoa karvakorva. Haluaisin Mamman huomiota ja rapsutuksia koko ajan! 
Mamma on joutunut vähän olemaan huomioimatta mua, kun muuten musta tulee kuulemma ihan mahdoton.
Ulkoilu on vähän pelottavaa kun ei ole Perlaa ja Golfoa tukijoukoissa.
Mut mä oon aika hyvin hoksannu ton ulkonakäymisen tarkotuksen!
Mä pissaan ja kakin ulos! Kakkia ei oo tullu sisälle pariin viikkoon ja pisujakin vaan ihan pari! 



perjantai 21. marraskuuta 2014

Aikku ja vierailijat

Meillä oli viime viikonloppuna vieraita; Mummi, Vaari, Jenni-täti ja Iso-Nene joka on siis koira :)
Ensiks kun ne tuli ovesta sisään Aikku säikähti niin kovasti, että pieni hätäkakka tipahti sen pyllystä :O
Aikku myös haukkui kovasti ihmisille, mutta Nenestä se ei välittänyt ollenkaan! 
Mummi on onneks tosi hyvä arkojen koirien kanssa, onhan sillä jo kokemusta Perlan kanssa elämisestä :)
Ei mennyt edes vuorokautta kun Mummi oli jo Aikun lemppari :) 
Myös Jenni-täti on hyväksytty rapsuttamaan Aikkua. Vaari oli vähän pelottava, mutta kyllä sekin viimeisenä päivänä jo kiinnosti Aikkua, joka kävi nuuskuttelemassa Vaarin sukkia :D 

Uuden kodin tuleekin ymmärtää arkojen koirien sielunelämää sillä Aikku tarvitsee aikaa ennen kuin uskaltaa luottaa uusiin ihmisiin! 
Nopeasti se kyllä on tähän mennessä uudet ihmiset hyväksynyt kun miettii millainen murisija se oli tullessaan! 



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Aikku-apulainen

Aikusta on tullut reipas tyttö joka osallistuu mielellään kodin askareisiin. Aikku menee aina keittiöön hoputtamaan kun Mamma laittaa meille ruokaa. Se uikuttaa ja vinkuu pikku-äänellään oviaukossa ja tekee hassuja hyppely-liikkeitä :D

Aikku osallistuu mielellään myös kutomiseen. Se ei tarvii puikkoja ollenkaan kun saa pelkällä lankakerällä ja hampailla aikaan taideteoksia ;)

Aikun viimeisin työtehtävä oli joululahjojen paketointi. Se olikin kivaa kun oli rapisevaa paperia ja kiharaa narua :D






maanantai 10. marraskuuta 2014

Hepuli-tyttö

Aikku on alkanut hepuloimaan ihan kunnolla! Se kaivaa, kuopii ja retuuttaa tyynyjä :D
Kuvat on taas huonoja kun vauhtia oli niin kovasti ettei kamera pysynyt perässä :D









tiistai 4. marraskuuta 2014

Ulkoilua

Me ollaan opetettu Aikulle lenkkeilyä.
Aluks kun se tuli meille ja siihen ei kukaan saanut koskea niin sitä ei luonnollisesti pystynyt viedä uloskaan. 
Sitten kun Mamma sai sitä silittää niin harjoiteltiin valjaiden päälle laittoa, mikä oli sekin pelottavaa Aikun mielestä. 
Seuraava vaihe oli se, että Mamma sai ottaa Aikun syliin ja silloin alettiin myös käydä pihalla nuuskuttelemassa. 
Kaikki äänet oli tietty pelottavia ja ne ohikulkevat ihmiset ihan hirveitä! 
Sit Aikku keksi, et hän voi aina kun pelottaa, juosta Mamman jalkoihin piiloon. Se on muuten ihan positiivinen juttu, et Aikku turvautuu Mammaan kun pelottaa mut Mamma vaan meinaa kompuroida kun on kolme narua ja yks pieni koira jaloissa 😂
Nyt me on sit viikon ajan käyty jo ihan pikku kävelyillä. Aikamoista sähläystähän se on mut Aikku on välillä jopa innostunut ja nostanut hännän pystyyn! 
Tuli siltä tänään kakkakin ulos mut sisäsiisteydestä ei voi tässä vaiheessa vielä edes puhua! 
Opetellaan nyt ensin se, että ulkona on kiva käydä ja sieltä tullaan aina kotiin.







Ja kuvat on vähän huonoja mut Mammalla on vaan kaks kättä joten ulkokuvat on hieman haastavia 😊




keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kaksi viikkoa Suomessa

Aikku on ollut tänään kaksi viikkoa Suomessa. Nyt se on jo ihan eri koira kuin tullessaan! 
Se rakastaa Mamman rapsutuksia ja tulee oikein itse kerjäämään niitä! Se kiehnää kuin kissa ja tönii Mamman kättä kuonollaan :)




Vaikka Aikku onkin tottunut jo Mammaan ja Anu-tätiin on vieraat ihmiset sille edelleen kauhistus! Alkuun Aikku haukkuu ja juoksee karkuun, mutta rauhoittuu kyllä vähän ajan kuluttua niin, että voi olla vieraiden kanssa samassa huoneessa. 
Antoi Aikku vieraiden jopa vähän silittää, mutta pelko vei kuitenkin vielä voiton ja Aikku näykkäsi vähän hampailla Mamman työkavereita! Ei käynyt onneksi pahasti! 

Seuraavana päivänä tuli Marita-täti kylään ja sen kanssa Aikku oli jo tosi nätisti alku-rähinöiden jälkeen! Ei näyttänyt hampaita eikä murissut ja kävi oma-aloitteisesti jopa haistamassa tätiä! 

Ajan kanssa Aikku varmasti oppii, että Mamma päästää meille vaan kivoja tyyppejä kylään joten murinat voi unohtaa! 





torstai 23. lokakuuta 2014

Elävät lelut...

Me ollaan pari päivää ihmetelty sitä, kun yhtäkkiä meidän lelut on alkaneet elämään! 
Joojoo! Sinä aikana kun me ollaan lenkillä ne hyppelee itsestään lelukorista ympäri kämppää...
Aikku (joka jää vielä tässä vaiheessa kotiin meidän ulkoilujen ajaksi) ei luonnollisesti tiennyt asiasta mitään...;)

Tässä kuvassa me kaikki ihmetellään asiaa:

maanantai 20. lokakuuta 2014

Aikku-arkajalka

Aikku on ollut meillä nyt noin viisi päivää. Se on reipastunut kovasti, mutta ihmiset ovat sille vieläkin kauhistus.
Aikku nukkuu Anu-tätin kanssa yöt ja aamulla Aikkua oli saanut vähän silittää. 
Herkkujakin Aikku uskaltaa välillä ottaa kädestä.
Mekin on Mamman kanssa nukuttu päikkärit Aikun vieressä. 
Kaikki on hyvin niin kauan kun ei koske Aikkuun. 
Mamma yrittää pikkuhiljaa totuttaa Aikkua ihmisen läheisyyteen ja kosketukseen. 
Eilen aamuna Aikku sai pienen hepulikohtauksen kun me herättiin ja hyppeli pylly pystyssä ja ihan sekopäisenä ympäri huonetta. 
Välillä Aikku on varastanut sukkaparin ja leikkinyt sillä joten ei se ihan toivoton tapaus ole ;)







keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Agostina

Heips!
Meille tuli tänään uusi hoitolainen. 
Agostina on noin 4-vuotias tyttö espanjasta. 
Me sanotaan Agostiinaa Aikuks koska sen oikea nimi on niin pitkä! 
Aikku on tosi pieni (n.4kg) ja hintelä tyyppi. Se on varmaan elänyt ilman liikuntaa pitkän aikaa kun koikkelehtii kuin Bambi jäällä... 
Aikku on myös tosi pelokas. Sen lentoboksiin ei saanut koskea ollenkaan. Mamma ja Marjo aukasi boksin vasta autossa ettei Aikku ryntää karkuun. 

Täällä kotona Aikku on vallannut Anu-tädin sängyn itselleen. Jos sitä lähestyy se menee kumaraan ja alkaa murista. Jos yrittää koskea, 
se uhkaa purra. Mut ruoka maistui ja herkkutikku myös. 

Me ei hirveesti piitata tosta rölli-peikosta vaan annetaan sen olla omissa oloissaan. 
Ei Aikku meille murise pahastikaan vaan Mammalle ja tätille! 

Aikku saa nyt totutella ihmisiin ja kerätä voimia täällä meillä ihan rauhassa ennen kuin sille aletaan etsimään omaa loppuelämän kotia!
Ja Aikku tuli siis Costa Blancan rescuekoirat ry:n kautta Suomeen :) 









Teka

Hupsista kun meiltä on jääny kertomatta, että Teka muutti kesäkuussa omaan kotiinsa ja elelee onnellisena oman perheensä kanssa :)

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kuulumisia ja kuvia...

Moi!
Me on nautittu lämpimistä ilmoista ulkona. Teka on uskaltautunut vähän kahlaamaan veteen ja tänään se keksi harjoitella sukeltelua! 
Teka työnsi kuonon veden alle ja puhalsi kuplia! Se teki sen monta kertaa ja ihan kunnolla niin, että ohikulkijatkin pysähtyi naureskelemaan :D










Tässä on vähän huono kuva viime viikonlopulta kun me käytiin koirametsässä! Waltteri (iso musta labbis) oli mukana eikä Teka pelännyt enää yhtään vaan yritti jopa vähän leikkiä Waltsun kanssa :)


Ai niin, Teka muuten pissii ja kakkii nykyään useammin ulos kun sisälle joten kohti sisäsiisteyttä tässä mennään ja isoin harppauksin! 


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vapaapäivä

Moi!
Mammalla oli tänään vapaapäivä. Aamulla se siivos ja me pakoiltiin imuria. Enää Tekaa ei itkettänyt imuri mutta karkuun se meni kovaa kyytiä :)

Sit me lähdettiin metsään. 

Me saatiin olla vapaana mut Teka joutu harjotella metsäilyä hihnassa. 


Teka oli niin innoissaan metsässä. Melkein uskalsi jo Perlan kanssa leikkiä ja pissakin tuli ulos joten hyvä reissu kaiken kaikkiaan! 


Teka on kova tyttö syömään heinää. Kait se puhdistaa niitä Espanjan pölyjä kurkustaan...


Kotona meitä kaikkia väsytti tosi paljon! 
Tänään Teka uskalsi myös ekan kerran nukkua yksin, eri huoneessa kun me!